Anna Savolainen

Anna Savolainen

anna.savolainen@gmail.com

Olen aloittanut oman joogapolkuni vuonna 2009 muuttaessani asumaan Pietariin. Tuolloin minulla ei ollut mitään käsitystä joogasta ja luulin sen olevan itsensä taivuttamista asentoihin väkipakolla ja vaikka kipeää tekikin. Opettajani saattoi kesken tunnin huutaa kuinka huonoja olimme. Apuvälineet eivät olleet sallittuja. Näin jälkikäteen ymmärrän, että se ei ollut joogaa, vaan silkkaa fitnessiä ja suorittamista.

Jokin kipinä kuitenkin jäi kytemään ja vuoden 2014 tammikuussa aloitin kaksivuotisen joogaohjaajakoulutuksen Lauttasaaressa YogaSourcella. Koulutukseni pohjautuu vahvaan ja oikeaoppiseen linjaukseen, lempeyteen, itsensä tutkiskeluun ja erityisesti siihen, että jooga on elämää varten eikä toisinpäin.

Koulutuksen jälkeen olen ohjannut Flow-joogaa sekä Yiniä. Oma ensikosketukseni joogaan ei ollut mairitteleva, mutta tuo kokemus on kuitenkin edelleen pinnan alla niin vahvana, että se ohjaa edelleen minua ohjaajana siihen, että opetuksestani löytäisi tasapainon itsensä haastamisen ja kehonsa kuuntelun välillä. Niin, että oppilaani lähtisivät tunniltani ehjempinä kokonaisuuksina kuin sinne tullessaan.

Oleellisena osana tunneillani on musiikki aina ambientista indie folkiin. Se tuo tunneille omanlaista taikaa.

© Copyright - Urban Wells Oy